Satakunta-iltamat 4.9.2020

Satakunnan piirin oma puoluekokouksen iltatapahtuma hotelli Vaakunassa Satakunnan Kokoomus järjestää puoluekokouksen yhteydessä, perjantaina 4.9. piirin iltamat Sokos Hotelli Vaakunassa, Satakunta-salissa kello 19.30 – 24.00. Ohjelma alkaa noin kello 20. Tilaisuuteen ei voi varata lippuja etukäteen. Osallistujamäärä on rajattu. Satakunta-iltamat on avoin sekä puoluekokouksen osallistujille, että muille. Paikkoja on rajoitetusti, joten kannattaa saapua jo hyvissä ajoin!…

Tervettä järkeä ja vastuuntuntoa hakusessa

Merikarvia – lehdessä elokuussa julkaistu,  toimittaja Kristiina Dyerin artikkeli ”Kuntavaaleja pohditaan jo” ei tullut tippaakaan liian aikaisin. Toivon, että seuraaviin vaaleihin mennessä ainoakaan vaalikelpoinen,  tervejärkinen ja vastuuntuntoinen merikarvialainen ei  päästä suustaan: ”ei ole mun juttuni –  kun  keskustellaan yhteisten asioiden hoitamisesta – eli politiikasta.  Siis eikö ole tippaakaan sinun juttusi, vallitseeko maassa demokratia,   jossa sinun…

Lähde mukaan talkoolaiseksi puoluekokoukseen

Tarvitsemme talkoolaisia jo kuukauden päässä pidettävään Kokoomuksen puoluekokoukseen. Lähtisitkö sinä avuksi toteuttamaan ainutlaatuista ja satakuntalaista kokousta 4.-6.9.? Kokouspaikkana on Porin Isomäki Areena, jonne odotetaan satoja kokoustajia ympäri Suomea. Talkoolaiset mahdollistavat kokouksen sujuvuuden ja luovat osallistujille mukavan kokousviikonlopun. Talkoolaiset vastaavat mm. opastuksesta ja kulunvalvonnasta kokouspaikalla. Jotta talkootyö olisi jokaiselle miellyttävä kokemus, tarvitsemme lisää väkeä viikonlopuksi apukäsiksi….

Muistutus: Satakunnan Kokoomuksen kevätkokous 20.8.2020

M U I S T U T U S K O K O U S K U T S U S T A     Satakunnan Kokoomus ry:n sääntömääräinen kevätkous pidetään torstaina 20.8.2020 alkaen klo 18.00 Porin raviradalla. Osoite: Ravintie 1, 28130 Pori Piirikokouksiin on kullakin rekisteröidyllä paikallis- ja teemayhdistyksellä sekä piirijärjestöjen paikallisyhdistyksellä oikeus lähettää…

Kutsu: Satakunnan Kokoomuksen kevätkokous 20.8.2020 Porissa

    KUTSU: Satakunnan Kokoomuksen kevätkokous 20.8.2020 . . Satakunnan Kokoomus ry:n sääntömääräinen kevätkous pidetään torstaina 20.8.2020 alkaen klo 18.00 Porin raviradalla. . Osoite: Ravintie 1, 28130 Pori . Piirikokouksiin on kullakin rekisteröidyllä paikallis- ja teemayhdistyksellä sekä piirijärjestöjen paikallisyhdistyksellä oikeus lähettää yksi (1) äänivaltainen edustaja toimintavuoden ensimmäisenä päivänä olleen jäsenmaksunsa suorittaneiden henkilöjäsenmääränsä kutakin alkavaa 25-lukua…

|

Kansanedustaja Matias Marttisen piirikirje Satakunnan Kokoomuksen jäsenille

7.6.2020   Kansanedustaja Matias Marttisen piirikirje Satakunnan Kokoomuksen jäsenille Arvoisat Satakunnan Kokoomuksen jäsenet   Valtatie 8:lta poistuu viimein paha pullonkaula Valtion neljännessä lisätalousarvioesityksessä rahoitusta ohjattiin myös infrahankkeisiin, mitkä ovat tässä taloussuhdanteessa perusteltuja. Vt 8:n risteysalue Eurajoella sai 27,1 miljoonan rahoituksen. Rahoitus on pitkän ja huolella suunnitellun työn tulos. Tästä työstä pitää kiittää paitsi Satakuntaliittoa ja…

|

TIEDOTE Kokoomus perää sote-yhteistyötä Satakuntaan — Jaakko Aromaa: ”Ihmisten hyvä hoito ja kestävä kuntatalous kulkevat käsi kädessä”

      Tiedote 1.6.2020   Julkaisuvapaa HETI   Kokoomus perää sote-yhteistyötä Satakuntaan — Jaakko Aromaa: ”Ihmisten hyvä hoito ja kestävä kuntatalous kulkevat käsi kädessä”   Satakunnan sairaanhoitopiirin yhtymävaltuusto kokoontui maanantaina Porissa. Kokoomuksen yhtymävaltuustoryhmän puheenjohtaja Jaakko Aromaa vaati kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa yhteistyön lisäämistä maakunnan sote-toimijoiden välillä. Sote-uudistusta odotellessa on aina lykätty tärkeitä uudistusaskelia. Tämä on johtanut…

Kokoomuksen linja koronastrategiassa on selvä

Pekka Ovaska penäsi mielipidekirjoituksessaan (20.5.) kokoomuksen linjaa koronakriisin hoitamiseen. Samalla hän nosti esille viikonloppuisen episodin, jossa pääministeri Sanna Marin (sd.) syytti kokoomusta valehtelusta. Valehtelusta syyttäminen sopii huonosti pääministerin arvovallalle. Kunnioittavaa käytöstä on syytä odottaa niin hallitukselta kuin oppositiolta. Olemme kaikki samassa veneessä tässä kriisissä. Kokoomus on kysellyt hallituksen linjan perään, sillä se on ollut epäselvä….

Kokoomusryhmän puheenjohtaja Emilia Syväsalmen puhe maakuntavaltuustossa 15.5.

Satakuntaliitto, maakuntavaltuuston kokous 15.5.2020 KOKOOMUSRYHMÄN PUHEENJOHTAJA EMILIA SYVÄSALMEN PUHE MAAKUNTAVALTUUSTOSSA 15.5. Hyvät maakuntavaltuutetut ja muut läsnäolijat/kanssakuulijat! Kokoomuksen ryhmä hyväksyy kokouksen asialistan ilman muutoksia. Ja kiittää hyvästä valmistelusta. Asiat on jälleen hoidettu hyvin. Haluamme nostaa lisäksi lyhyesti esille muutamia ajatuksia kokouksen asiakohdista. Olen useasti aiemmin ryhmäpuheenvuoroissani kiittänyt laadukkaasta kokousmateriaalista ja siitä, että maakuntaliitossa tapahtuu paljon ja…

Kuntien demokraattisen päätöksenteon jatkuttava poikkeusoloissakin

Satakunnan Kokoomuksen piirihallitus muistuttaa, etteivät poikkeusolot saa johtaa kuntademokratian kapenemiseen. Kuntien valmiudet järjestää toimielinten kuten kunnanvaltuustojen ja lautakuntien kokouksia etäkokouksina ovat olleet vaihtelevia. Houkutuksena on jättää demokraattisesti valittujen toimielinten kokouksia kokonaan pitämättä ja delegoida päätösvaltaa johtaville viranhaltijoille tai pienelle luottamushenkilöjoukolle.  – Poikkeustilanteissa on tehtävä päätöksiä nopeasti virkamiesvoimin ja toimittava virkavastuulla. Mutta tilanteen pitkittyessä on tärkeää…

Sisällön loppu

Sisällön loppu