Matias Marttinen Kokoomuksen eduskuntaryhmän johtoon

Matias Marttinen Kokoomuksen eduskuntaryhmän johtoon

Satakunnan raumalainen kansanedustaja Matias Marttinen valittiin Kokoomuksen eduskuntaryhmän johtoon. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajiksi valittiin Pia Kauma, Sinuhe Wallinheimo ja Mari-Leena Talvitie. Marttinen valittiin myös hoitamaan työministerin salkkua hallituskauden kaksi viimeistä vuotta. Ensimmäiset kaksi vuotta salkkua hoitaa Arto Satonen.

Emilia Syväsalmi aloittaa Mari Kaunistolan avustajana

Emilia Syväsalmi aloittaa Mari Kaunistolan avustajana

Kansanedustaja Mari Kaunistolan avustajana on aloittanut Emilia Syväsalmi. Syväsalmi on filosofian tohtori ja asuu Eurajoen Luvialla. Emilialla on poliittista taustaa muun muassa Satakunnan Kokoomuksen piirin puheenjohtajan tehtävistä sekä luottamustoimista niin Luvian kunnanhallituksen jäsenenä kuin Eurajoen valtuuston varapuheenjohtajana. Syväsalmi on toiminut myös Kokoomuksen puoluehallituksen jäsenenä. On hienoa saada työpariksi yhteisen arvomaailman omaava ihminen. Emilialla on vahva…

Piirin kevätkokouksen julkilausuma

SATAKUNNAN KOKOOMUS RY, PIIRIN KEVÄTKOKOUKSEN JULKILAUSUMA SATAKUNNAN MERKITYS MUISTETTAVA HALLITUSNEUVOTTELUISSA Satakunnan Kokoomuksen lauantaina kokoontunut kevätkokous linjaa, että Satakunnan tulee olla vetovoimainen sekä elinvoimainen myös tulevaisuudessa. Satakunnan Kokoomus teki omat hallitusohjelmatavoitteensa kevään 2023 eduskuntavaalien aikana.  Hallitusohjelmatavoitteet pitävät huolen siitä, että Satakunta pysyy tiiviisti valtakunnan politiikan keskiössä. Vaalivoittaja Kokoomuksen vetämissä hallitusneuvotteluissa linjataan maan tulevaisuutta. – Satakunnan merkitys…

| | |

SATAKUNNAN KOKOOMUKSEN EDUSKUNTAVAALIEHDOKKAAT, TÄYSI LISTA

    Eerik Heijari, Executive MBA, Eurajoki Anne Holmlund, talouspäällikkö, Ulvila Jussi Ihamäki, liikuntatieteiden maisteri, vararehtori, Pori Mari Kaunistola, ekonomi, kauppatieteen maisteri, Pori Mikko Korpela, yrittäjä, Kankaanpää Jouni Lehtimäki, oikeustieteen lisensiaatti, kunniakonsuli, Pori Matias Marttinen, valtiotieteiden maisteri, kansanedustaja, Rauma Henrika Palenius, yhteiskuntatieteiden ylioppilas, yhteisökoordinaattori, Pori Roope Rantala, oikeustieteen ylioppilas, Ulvila Maria Rautanen, diplomi-insinööri, yrittäjä, Pori…

| | |

Satakunnan Kokoomus nimesi eduskuntavaaliehdokkaaksi diplomi-insinööri Maria Rautasen – kokoomuspiirin ehdokaslista on nyt täysi

  Satakunnan Kokoomus nimesi eduskuntavaaliehdokkaaksi diplomi-insinööri Maria Rautasen – kokoomuspiirin ehdokaslista on nyt täysi   Satakunnan Kokoomus ry TIEDOTE 8.2.2023 – JULKAISUVAPAA         Satakunnan Kokoomuksen piirihallitus on päättänyt yksimielisesti nimetä eduskuntavaaliehdokkaaksi Maria Rautasen, 48, Porista. Diplomi-insinööri ja järjestelmäasiantuntija Maria Rautanen toimii Porin kuntapolitiikassa ja on aktiivinen myös sosiaalisessa mediassa. ”Ehdokaslistallemme viimeisenä nimitetty…

| | |

Satakunnan Kokoomus asetti lisää eduskuntavaaliehdokkaita – Mari Kaunistola ja Mikko Korpela ehdolle

            TIEDOTE 9.1.2023     Satakunnan Kokoomus asetti lisää eduskuntavaaliehdokkaita – Mari Kaunistola ja Mikko Korpela ehdolle     Porissa loppiaisviikonloppuna kokoontunut Satakunnan Kokoomuksen piirihallitus asetti huhtikuun 2023 eduskuntavaaleihin kaksi ehdokasta lisää.   Listan viimeinen ehdokas julkistetaan lähempänä vaaleja.   Nimetyt uudet ehdokkaat ovat: Mari Kaunistola, johtamisen lehtori, KTM ja…

| | |

Satakunnan Kokoomuksen nimetyt eduskuntavaaliehdokkaat

  Satakunnan Kokoomus on nimennyt joulukuun alkuun 2022 mennessä yksitoista eduskuntavaaliehdokasta, 2.4.2023 pidettäviä eduskuntavaaleja varten.     Nimetyt ehdokkaat ovat:   Eerik Heijari, 43, Eurajoki Eerik Heijari on eMBA ja yrittäjä Eurajoen Luvialta. Heijari toimii mm. Eurajoen kunnanvaltuutettuna ja Satakunnan sairaanhoitopiirin tarkastuslautakunnan puheenjohtajana, sekä Satakunnan aluehallinnon toimitilalautakunnan varapuheenjohtajana.   Anne Holmlund, 58, Ulvila Anne Holmlund…

| | |

Satakunnan Kokoomus: Satakunnan liikenneväylien parannus ykköstavoitteeksi

          KANNANOTTO 28.11.2022 – JULKAISUVAPAA HETI     Satakunnan Kokoomus: Satakunnan liikenneväylien parannus ykköstavoitteeksi   Vuojoella syyspiirikokoukseensa kokoontunut Satakunnan Kokoomus ry nostaa kannanotossaan maakunnan liikenneväylien parantamisen ykköstavoitteeksi tulevan hallituksen ohjelmaan. Satakunnan Kokoomuksen mukaan toimivat ja nopeat väylät ovat perusedellytys yritysten logistiikalle, elinvoiman jatkuvalle parantamiselle ja ihmisten sujuvalle liikkumiselle. Nykyinen maailmantilanne on…

SATAKUNNAN KOKOOMUS NIMESI UUSIA EDUSKUNTAVAALIEHDOKKAITA – Anne Holmlund, Mikael Ropo ja Teija Sirola ehdolle

  Satakunnan Kokoomus ry tiedote – JULKAISUVAPAA     SATAKUNNAN KOKOOMUS NIMESI UUSIA EDUSKUNTAVAALIEHDOKKAITA – Anne Holmlund, Mikael Ropo ja Teija Sirola ehdolle     Satakunnan Kokoomus nimesi viikonloppuna syyspiirikokouksessaan Vuojoen kartanolla Eurajoella kolme uutta ehdokasta eduskuntavaaleihin – Anne Holmlundin Ulvilasta, Mikael Ropon Porista sekä Teija Sirolan Raumalta. Satakunnan Kokoomus on nyt nimennyt 11 ehdokasta…

| | |

Satakunnan Kokoomuksen koulutus- ja vaalikoordinaattoriksi Jyrki Laine

    TIEDOTE 23.9.2022     Satakunnan Kokoomuksen koulutus- ja vaalikoordinaattoriksi Jyrki Laine   Satakunnan Kokoomus on valinnut koulutus- ja vaalikoordinaattorin toimeen markkinointimerkonomi Jyrki Laineen, 53. Laine aloittaa työnsä lokakuun lopulla. Valinnan teki Satakunnan Kokoomuksen piirihallitus kokouksessaan Kokemäellä torstaina. Koulutus- ja vaalikoordinaattorin tehtävä on määräaikainen projektityö, päättyen huhtikuussa 2023. Koordinaattori Laineen tärkeimmät työtehtävät liittyvät eduskuntavaalien…

Sisällön loppu

Sisällön loppu