Muutoksen tuulet
Viime kerrasta on vierähtänyt hieman pidempi aika kuin olisi suotavaa. Edellisessä kirjoituksessa jännitettiin seuraavan päivän piirikokousta ja nyt on jo päästy hyvän matkaa alkuun uutta toimintavuottakin. Tuolloin odotetussa piirikokouksessa Satakunnan Kokoomukselle valittiin uusi puheenjohtaja, Satu Hatanpää. Myös piirihallitus uudistui. Kaiken kaikkiaan piirihallituksessa istuu nyt puolet viime vuoden jäsenistä ja puolet uusia. Uusista tosin toinen varapuheenjohtaja Samu Vahteristo on ns. uusivanha, eli on ollut piirihallituksessa aiemmin ja palasi nyt tauon jälkeen.
Uudistumista on tapahtunut ja tapahtuu myös toimistomme kokoonpanossa. Järjestösihteerimme Mari Rantala siirtyi uusien haasteiden pariin tammikuussa. Vietimme piiritoimistolla hänen läksiäisiään 12.1. ja arviolta Maria kävi tervehtimässä ja kiittämässä kolmisenkymmentä henkeä iltapäivän parituntisen aikana. Hulinaa siis riitti.
Moni on varmaan myös huomannut, että henkilöstömme uudistuu silläkin lailla, että nykyinen toiminnanjohtajajärjestelymme puretaan ja haussa on siis uusi toiminnanjohtaja Satakunnan Kokoomukselle. Tehtävästä kiinnostuneille lisätietoa löytyy Kokoomuksen nettisivuilta.
Jottei uudistukset vielä siihen jäisi, niin puolueelta on tullut uusi yleisesite, joita saapui laatikkokaupalla tänään toimistolle. Esite on ajaton ja siitä löytyy kaikki olennainen, itse pidin siitä kovasti. Kannattaa poimia matkaan, kun seuraavan kerran kohtaat kokoomustoimijoita turuilla ja toreilla.
Tänä vuonna pääsemme myös kirjoittamaan historiaa ja tekemään jotain aivan uutta, nimittäin käymään maakuntavaaleja. Työ niitä varten on Satakunnan Kokoomuksessakin aloitettu jo noin vuosi sitten. Vaikka vaaleja siirrettiin, päätti Satakunnan Kokoomus jatkaa valmistelua, samoin kuin Satakunnassa yhteistä maakunnan valmistelua on tehty koko ajan. Tahti on valmistelussamme ollut välillä tietysti rauhallisempi, mutta tästä se kiihtyy kohti syksyä. Toivottavasti me kaikki politiikan parissa toimivat saamme viestittyä jokaiselle ”Pihtiputaan mummollekin” mistä maakuntauudistuksessa on kyse ja mitä se noin niin kuin käytännössä tarkoittaa ja tätä kautta innostettua ihmisiä vaaliuurnille vaikuttamaan oman maakuntansa parhaiden rakentajien valintaan.
Näin se on ”maailma muuttuu Eskoseni”. Muutosta ei kannata pelätä, eikä se pääsääntöisesti ole pahasta, kunhan sitä ei tehdä vain muutoksen vuoksi, vaan vastaamaan tarpeita, jotka myös muuttuvat ja kehittyvät ajan mukana. Onneksi tämän muutoksen täyteisen vuodenalun keskellä saimme kuitenkin pitää saman, erinomaisen presidentin.