Satakunnan Samu Vahteristo, Timo Tarvainen ja Kari Kähkönen kokoomuksen puoluevaltuustoon

11.6.2018

SATAKUNNAN KOKOOMUS RY:N TIEDOTE

 

Satakunnan Samu Vahteristo, Timo Tarvainen ja Kari Kähkönen kokoomuksen puoluevaltuustoon

 

Kansallisen Kokoomuksen puoluekokous valitsi sunnuntaina Turussa puoluevaltuuston jäsenet ja varajäsenet kaksivuotiskaudelle 2018-2020. Puoluevaltuusto on kokoomuksen korkein päättävä elin puoluekokousten välillä. Puoluevaltuusto mm. valitsee kokoomuksen puoluehallituksen ja puoluesihteerin.

Satakunnan Kokoomuksesta valtuuston varsinaisiksi jäseniksi valittiin Samu Vahteristo Raumalta, Timo Tarvainen Porista ja Kari Kähkönen Kankaanpäästä.

”Puoluevaltuusto on tärkeä paikka viedä alueellista viestiä eteenpäin valtakunnalliseen päätöksentekoon”, kommentoi Kokoomuksen Rauman kunnallisjärjestöä johtava Samu Vahteristo valintaansa.

”Satakunta on Kokoomukselle tärkeä. Siksi minulle on tärkeää, että satakuntalaisuus näkyy ja kuuluu kokoomuksessa”, jatkaa Kokoomuksen Porin kunnallisjärjestöä johtava puoluevaltuutettu Timo Tarvainen.

Kankaanpään Kokoomusta johtava Kari Kähkönen toteaa, että tahtoo vaikuttaa puoluevaltuustossa satakuntalaisten intressien ja etujen puolesta.

Henkilökohtaisiksi varajäseniksi kokoomuksen puoluevaltuustoon valittiin satakuntalaisista Marika Leppänen Raumalta (Sami Vahteriston varajäsen), Jenni Huhtapelto Porista (Timo Tarvaisen varajäsen) sekä Tinja Tähtinen Huittisista (Kari Kähkösen varajäsen).

Puoluevaltuuston puheenjohtajaksi valittiin tiukassa äänestyksessä EU-komission puheenjohtajan erityisneuvonantaja Aura Salla. Hän on kotoisin Lappeenrannasta. Toiseksi tullut ehdokas, alle yhden äänen päähän jäänyt vastaehdokas Heikki Autto on lappilainen aikaisempi kansanedustaja ja Rovaniemen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.

Puoluevaltuusto valittiin kokoomuksen satavuotisjuhlapuoluekokouksessa Turun Logomolla. Tätä ennen puolueen piirijärjestöt olivat päättäneet keskuudessaan esityksistään puoluevaltuuston jäseniksi ja varajäseniksi.

 

Lisätietoja:

Samu Vahteristo, puoluevaltuuston jäsen
samu@vahteristo.com, p. 050 542 8439

Timo Tarvainen, puoluevaltuuston jäsen
timo.tarvainen@lahitapiola.fi, p. 0400 500 121

Kari Kähkönen, puoluevaltuuston jäsen
kari.kahkonen@kankaanpaa.fi, p. 044 577 2371

Satu Hatanpää, Satakunnan Kokoomuksen puheenjohtaja
satu.hatanpaa@dnainternet.net, 040 587 0339

Antti Ahonen, Satakunnan Kokoomuksen toiminnanjohtaja
antti.ahonen@kokoomus.fi, 044 535 9400

 

 

Kategoriat: kirjoitukset, Uutiset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *