Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi

Satakunnan Kokoomus

  • Tervetuloa
  • Meistä
  • Ajankohtaista
  • Vaalit
  • Tapahtumat
  • Ota yhteyttäLaajenna
    • Piirihallitus
    • Piiritoimisto
    • Kansanedustajat
    • Kansanedustajien avustajat
    • Paikallisyhdistykset
  • Materiaalipankki
  • HyvinvointialueLaajenna
    • Toimielimet
    • Meistä – Aluevaltuustoryhmä
Satakunnan Kokoomus
Yleinen

Satakunnan välkkyvät timantit

11.6.202411.6.2024 Lukuaika 2 Minuuttia

Onneksi olkoon Suomen uudet europarlamenttiedustajat! Heitä en vielä tätä kirjoittaessani tiedä, mutta toivottavasti saimme hyvät edustajat Suomelle sekä Satakunnalle (valituksi tulivat Henna Virkkunen, Mika Aaltola, Aura Salla ja Pekka Toveri, teksti kirjoitettu lauantaina 8.6.).

Satakunnan näkökulmasta olisi tietenkin ollut toivottavaa, että kokoomuksen lisäksi muutkin isot ja keskikokoiset puolueet olisivat nähneet maakunnan tärkeyden, edes vähintään ehdokkaiden asettamisen suhteen. Tällöin maakunnan monilla ehdokkailla olisi ollut paljon vietävää omien puolueidensa tietoon, mitä Satakunnan maakunta tarvitsee Euroopan tasolla.

Viime kuussa kävin etelä-Saksassa ja Itävallassa, joissa EU-vaalit näkyivät monella tavalla. Monilla paikkakunnilla järjestetään Maifest, mikä on keväinen versio kuuluisasta Oktoberfestistä. Maifest kestää useamman viikon, mikä mahdollistaa sen, että jokaisella puolueella on oma päivänsä tuoda puolueensa ja ehdokkaiden eurooppalaista sanomaa esille juhlateltoissa. Nämä tapahtumat ovat todella suosittuja. Meillä Satakunnassakin on kuuluisa SuomiAreena, jossa puolueet ja poliitikot haluavat tulla lähemmäksi ja tutummaksi ihmisille. Tapahtuma on sellainen Satakunnan timantti, josta kannattaa pitää kiinni, mutta myös kehittää eteenpäin. SuomiAreenassa on aina hyvä tuoda esille myös eurooppalaisia teemoja ja asioita jopa nykyistä enemmän.

Euroopan unioni tarjoaa myös monia työpaikkoja, joita harmillisen harva satakuntalainen tai edes suomalainen nykyisin havittelee. On totta, että moni belgialainen nuori kasvaa aivan eri tavalla sisälle unionin tarjoamiin työmahdollisuuksiin kuin me täällä pohjolassa. Niitä on tarjolla monille osaajille aivan autonkuljettajista ja kokeista huippupesteihin, vaikka Suomessa huomiota saavatkin ehkä ainoastaan jälkimmäiset. Voin kokemuksesta sanoa, että Belgiassa vaihto-oppilaillekin on tarjolla kursseja, joissa harjoitellaan erilaisia Euroopan unionin kilpailukysymyksiä.

Mutta valmentaako näitä hakijoita oikein kunnolla Suomessa tai Satakunnassa kukaan? Tässä voisi olla Satakunnan eri kouluasteilla loistava tilaisuus saada satakuntalaisia osaajia Euroopan sydämeen. Tietenkin Satakunnan eri kouluasteiden pitää hankkia enemmän myös vaihtokoulukumppaneita Euroopan Unionin sydämestä, jolloin erilaiset Erasmus vaihdot ovat mahdollisia satakuntalaisille opiskelijoille.

Pitäähän tässä vielä kertoa, miksi juuri Satakunnasta löytyy niitä välkkyviä timantteja, joihin jo otsikossa viittasin. Oletko huomannut, että kovassa pakkasäässä talvella lumi välkkyy kauniisti, kuin miljoonat timantit. Tätä minun vähän jo satakuntalaistunut saksalainen puolisoni jaksaa aina ihailla, koska lumi ei ole koskaan yhtä kaunista etelä-Saksassa. Tätäkään välkettä ei vielä ole täysin hyödynnetty talvimatkailussa, edes Satakunnassa.

Johanna Aho
Satakunnan Kokoomuksen piirihallituksen jäsen
Kankaanpään Kokoomuksen puheenjohtaja

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Satakunnan kokoomus tukee Sari Multalaa ja Antti Häkkästä kokoomuksen varapuheenjohtajiksi
SeuraavaJatka
Korkeakoulujen vaatimustaso: uuden sukupolven haaste vai mahdollisuus?

Kokoomus.fi uutisia

  • Jukka Kopra kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi
  • Tänäänkin valitsemme Euroopan 
  • Liikkumattomuus maksaa miljardeja – näin panostamme liikunnalliseen elämään 
  • Mikään kansakunta ei ole koskaan leikannut tai verottanut itseään vauraaksi
  • Kela-korvauksien lisäpanostukset voimaan – jopa 80 euron tuki gynekologikäyntiin

Verkkouutiset.fi

  • ”Teräksiset ystävät” – Pekingin ja Moskovan liitto uhkaa länttä
  • Säässä täyskäännös – ensi viikolla lunta, räntää ja voimakasta tuulta
  • Tukes varoittaa akkulaturista, voi aiheuttaa sähköiskun
  • Hornet-onnettomuuden tutkinta etenee, tekninen vika epätodennäköinen
  • Ajokortteihin tulossa iso muutos – TE: Tätä autoa saa ajaa pian B-kortilla

Seuraa meitä

Facebook Instagram

© 2025 Satakunnan Kokoomus

Vieritä ylös
  • Tervetuloa
  • Meistä
  • Ajankohtaista
  • Vaalit
  • Tapahtumat
  • Ota yhteyttä
    • Piirihallitus
    • Piiritoimisto
    • Kansanedustajat
    • Kansanedustajien avustajat
    • Paikallisyhdistykset
  • Materiaalipankki
  • Hyvinvointialue
    • Toimielimet
    • Meistä – Aluevaltuustoryhmä
Haku