Jaakko Aromaa: Omaishoitajat ovat yhteiskuntamme pelastus

UUTISLUOTSI 15.4.2021

Suomessa on noin 50 000 ihmisen joukko, joka suojaa yhteiskuntaamme taloudelliselta ja sosiaaliselta romahdukselta. He eivät lihota valtion kassaa mittavilla tuloveroillaan, vaan toisin päin: he säästävät yhteiskunnan varoja vuodessa jopa miljardien edestä. Tästä työstä saamme kiittää omaishoitajia.

Suurella todennäköisyydellä meistä jokainen tulee tarvitsemaan toisen ihmisen säännöllistä huolenpitoa elämässään.

Tarve aiheutuu useimmilla vanhuuden myötä, ellei satu tätä ennen esimerkiksi vammautumaan, sairastumaan tai vaikkapa syntymään kehitysvamman kanssa. Ihmistä, joka ei lääketieteellisen syyn vuoksi pärjää itse, pitää tietenkin auttaa.

Ennen hyvinvointiyhteiskunnan aikaa läheisten apu oli luonnollinen hoivamuoto, kun muita vaihtoehtoja ei käytännössä ollut. Nykyään emme voi laskea sen varaan, että hoidettavan huolenpito on vain tämän omaisten hyvän tahdon varassa.

Hyvinvointiyhteiskunnassa on kohtuullista odottaa, että yhteiskunta auttaa, kun omat voimat eivät riitä. Se on keskeinen oikeuttava tekijä korkean verotuksemme taustalla.
Nykyisen hoivamallimme ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa sitä, että omaisten rooli hoidossa valuu nolliin. Näin ei asia toki olekaan: yli miljoona suomalaista auttaa säännöllisesti läheistään.

Moraalinen vastuu ja läheisistä välittäminen ei ole kadonnut minnekään, ja hyvä niin. Se kertoo yhteiskunnan olevan terve.

Toisinaan avuntarve vakiintuu siinä määrin vaativaksi ja sitovaksi, että kotona asuminen edellyttää jonkun ottavan päävastuun hoivasta. Noin 50 000 omaista toimii sopimusomaishoitajina mahdollistaen hoidettavan yksilöllisen hoivan tutussa ympäristössä, läheisten seurassa.

Sopimusomaishoitajan työ on raskasta usein niin fyysisesti kuin henkisestikin. Omaishoitajan saama korvaus riippuu tapauskohtaisista eroista ja kuntakohtaisista käytännöistä. Yleisesti ottaen korvaustaso on kuitenkin työmäärään nähden pieni: lain minimikorvaus on reilu 400 euroa ja pari vapaapäivää kuukaudessa.

Omaishoidossa riittää kehittämistä. Tuen maksuperusteet pitää yhtenäistää, jotta omaishoidon mahdollisuudet eivät riipu asuinkunnan käytännöistä.

Toisekseen on varmistettava, että omaishoitajien työtä tuetaan ja hoitajien oma jaksaminen turvataan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi riittävää mahdollisuutta kotihoidon palveluihin omaishoidon tuesta huolimatta.

Omaishoitajien jaksamiseen on syytä panostaa, ja siihen myös kannattaa panostaa. Vertaillessa kustannuseroja omaishoidon ja sen vaihtoehtojen kanssa huomataan, että se on moninkertaisesti intensiivistä kotihoitoa tai palveluasumista edullisempaa. Samalla jätetään muita palvelumuotoja vapaaksi heille, joille omaishoito ei ole mahdollista.
Ilman omaishoitajien työtä olisimme pulassa: palveluasumisen paikat täyttyisivät yli äyräidensä, tarvitsisimme miljardeja lisää hoivamenoihin ja jostain pitäisi löytää kymmeniä tuhansia hoitajia.

Omaishoidon merkitys yhteiskunnallemme on niin valtava, ettei siitä vastaavien jaksamista ole varaa jättää oman onnensa nojaan.