Parempi Pori on totta
Kokoomus on ollut tekemässä vastuullisia ja vaikeitakin päätöksiä koko Suomen itsenäisyyden, yli sadan vuoden ajan. Perusarvomme eivät ole muuttuneet. Tänään, ehkä enemmän kuin koskaan tarvitaan kokoomuslaista politiikka, puolueen suurmiehen J.K. Paasikiven johtoajatuksia vapaudesta, maltillisuudesta ja laillisuudesta.
Me kokoomuslaiset uskomme parempaan Poriin. Tiedämme, että kohta taaksejäävän vaikean valtuustokauden monista vastuuttomista päätöksistä huolimatta, voidaan tulevaisuus rakentaa paremmin. Siitä huolimatta, että jo vuoden kestänyt koronapandemia on tuonut oman ikävän lisänsä. Hallituksen kymmeniin miljardeihin nousseet elvytystoimet ovat olleet osin välttämättömiä, mutta kohdentamisissa olisi ollut petraamisen varaa. Suurimpia voittajia ovat nyt kunnat ja julkisyhteisöt, joista monet tekivät korona-avustusten myötä ylijäämäisiä tuloksia. Moni kriisikuntarajaa kolkutteleva kunta sai todellisen koronaruiskeen, jolla välttämätön siirtyi muutamalla vuodella. Tuhannet yritykset ja yrittäjät ovat olleet suurissa vaikeuksissa jo vuoden. Myös Porissa. Me emme lannistu tämän alla.
Hyvä elämä Porissa tarkoittaa sellaista kaupunkia, jossa on hyvä asua, jonne on hyvä muuttaa, jossa on hyvä perustaa perhe. Me tarvitsemme tähän kaupunkiin uusia porilaisia. Porin on oltava paikka, jossa voi opiskella, ja opintojen päätteeksi voi aloittaa työ tekemisen. Porin on oltava myös paikka, jossa on turvallista ikääntyä. Tähän tavoitteeseen pääseminen vaatii meiltä kaikilta uutta otetta politiikan teossa, se ei ole aina helppoa eikä mukavaa. Emme voi säästää huonoilla ratkaisuilla tulevaisuudesta. Pori on myös maakunnan veturi. Nyt on käännettävä suunta. Asetetaan ensimmäiseksi tavoitteeksi vaikkapa, että kaupunki on muuttovoittoinen vuonna 2025.
Ihmisten on voitava luottaa Poriin. Päätöksenteon tulee olla oikeudenmukaista, pitkäjänteistä ja läpinäkyvää – poukkoilun ja suhmuroinnin sijaan. Porilaisten on voitava luottaa, että päättäjät tekevät päätöksiä koko kaupungin parhaaksi, kuitenkaan sivuuttamatta asukkaiden osallistamista, kuuntelemista ja aitoa kohtaamista. Tehtyjä päätöksiä on pystyttävä analysoimaan ja tarvittaessa muuttamaan. Tiedolla johtamiseen on satsattava nykyistä enemmän. Johtamisen ja päätöksenteon taustalla on oltava toimiva ja elävä strategia sekä jatkuvasti päivittyvä tieto. Olemme edelleen valmiit tekemään vastuullista politiikkaa yhteistyössä Porin ja kaikkien porilaisten tulevaisuudesta huolehtivien puolueiden kanssa.