Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro maakuntavaltuustossa 11.12.2020
Maakuntavaltuuston kokouksessa Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa Emilia Syväsalmi kiittää Satakuntaliiittoa laajasta valmistelutyöstä. Työn tulokset jäävät valitettavasti usein vaille laajaa huomiota. Satakunta-strategia ja hyväksyttävä merialuesuunnitelma ovat laajoja kokonaisuuksia, joista pitäisi keskustella maakunnassa huomattavasti enemmän ja hyödyntää kunnissa.
Kokoomus painottaa myös koulutuksen merkitystä. Koulutustarjonnan oltava laajaa ja laadukasta, hallinnon sijaan on keskityttävä tarjoamaan opiskelijoille mahdollisuuksia erilaisiin ja laaja-alaisiin opinpolkuihin. Kokoomusryhmä tukee ryhmäpuheenvuorossaan selvityshenkilöä pohtimaan Satakunnan mahdollisuuksia lisätä koulutusmahdollisuuksia.
Alla Emilia Syväsalmen ryhmäpuheenvuoro kokonaisuudessaan:
Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, maakuntajohtaja ja Satakuntaliiton väki
Kokoomuksen ryhmä kiittää tänä poikkeuksellisena vuonna tehdystä työstä. On selvää että Satakuntaliittoa johdetaan hyvin ja siellä tehdään arvokasta laaja-alaista työtä. Pandemia ei ole lamauttanut toimintaa vaan päinvastoin, etäyhteydet ovat mahdollistaneet ehkä entistä laajemman osallistumisen liiton foorumeihin.
Talousarvioon tai taloussuunnitelmaan meillä ei ole huomautettavaa.
—-
Olen puhunut Kokoomuksen puheenvuoroissa siitä kuinka tämä liiton työnä koottu ja tuotettu tieto maakuntamme nykytilasta tai tulevaisuudesta olisi hyvä ottaa käyttöön laajalla jakelulla.
Ennen kokousta luin uudelleen liiton lähettämät sähköpostit syyskuun alusta:
Satakunnan kulttuuriympäristöohjelma nyt verkossa, Länsi-Suomen Eurooppa- toimiston toiminnasta tietoa halukkaille, Satakunta.fi – sivusto – ei enää Satakuntaliitto, Merialuesuunnittelu joka hyväksytään tänään, Tulevaisuusfoorumi 100 osallistujaa, Metsäfoorumi, Kulttuurifoorumi, Satakunnan talouskatsaus, Länsi-Suomen liittojen liikennestrategia, Viherrakenneselvitys, Päärata yhteistyö, MYR: EU-rahaa Suomeen 25 miljardia, Kansalaiskeskustelu maakunnan tulevaisuudesta 55 osallistujaa, Satasote, Kasvun mahdollisuus, Satakuntastrategia. Kuten maakuntajohtaja blogissaan toteaa – palloja on ilmassa. Ja toivon kuten hänkin, että vaikutukset ja kokonaisuudet nousevat esille.
Lukiessani tekstejä merialuesuunnittelun tai Satakunta strategian valmistelusta on merkille pantavaa kuinka hyvin valmistelutyöhön on saatu sitoutettua satakuntalaisia ja eri sidosryhmiä, ja toivon, että valmisteluun osallistuneiden henkilöiden kautta tieto leviää laajasti maakuntaan. Että tämä laaja ja eri sidosryhmiä yhteen tuova osallistaminen auttaisi tiedon leviämisessä.
Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan maakuntaliiton on parannettava viestintää niin, että näistä isoista kokonaisuuksista saadaan sekä lyhyitä tietoiskuja, että kärkiä, jotka voimme kaikki omissa tehtävissämme huomioida. Kyse on siitä, että arvokas tieto tulisi käyttöön ja että eri toimijoilla kuten Satakunnan kunnilla olisi käsitys siitä mitä esim. merialuesuunnitelman hyväksyminen merkitsee.
—-
En mene tässä etänä pidetyssä ryhmäpuheenvuorossani sen syvemmälle niihin ongelmiin, jotka meillä toistuvat vuosi toisensa jälkeen pykälien taustatiedoissa. Me kaikki tiedämme ja tunnistamme ne. Väestön väheneminen, liikenneyhteydet, satakuntalaisten elintavat jne.
Satakunnan on tosiaan aika mennä eteenpäin, ja kuten maakuntajohtaja jälleen kerran blogissaan totesi – kärjet on valittava.
Satakunnan kasvun mahdollisuus – valmistelutyössä esille nousseet kolme osa-aluetta ovat toimivat, Satakunta on yrittäjyysmaakunta ja se on huomioitu hyvin. Kokoomusryhmän keskustelussa esille nousi myös kohta kaksi – koulutuksen tärkeys. Jotta yritykset voivat menestyä, he tarvitsevat osaajia ja toisin päin, satakuntalaiset tarvitsevat koulutusta ja työtä. Kun nämä kaksi kohtaavat pystymme houkuttelemaan sekä nuoria opiskelemaan niin että he myös jäävät maakuntaan ja toisaalta koulutettuja tekijöitä uusia näkymiä tarjoaviin yrityksiin. Hyvä tekeminen innostaa ja kasvattaa hyvää.
Tämä epidemia vuosi on osoittanut meille jälleen, kuinka esimerkiksi osa nuorista jää avun ja tuen ulkopuolelle. Näin ei tietenkään saa olla, vaan aikainen apu oman elämän hallintaan ja sen oman opinpolun löytämiseen on olennaisen tärkeää.
On hyvä, että yliopistokeskusteluun löydetään nyt selvityshenkilö maakuntaliiton tasolla, joka sekä kokoaa moninaiset näkökulmat yhteen että toivottavasti löytää niiden avulla uuden mallin. Mallin, jolla turvataan satakuntalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja yhtä tärkeänä mahdollistetaan uuden kehittämistä ja kasvua. Satakunnan pitää olla rohkeasti teollisuusmaakunta. Mutta myös teollisuus saa uusia muotoja, uusia tekniikoita ja uusia yrityksiä. Pidetään historia läsnä, kuten se puuvillatehtaan kokoustiloissakin olisi, mutta ymmärretään samalla mitä tulevaisuudella on tarjottavaa. Kuten kehittämisohjelman valmistelussa on ansiokkaasti tehtykin.
Jo tehty yhteistyö eri koulutusta tarjoavien yksiköiden välillä pitää hyödyntää, ei tehdä uudelleen sellaista mitä meillä jo on – vaan kasvattaa nämä toimijat uuteen mittaan ja tuoda lisää juuri niitä elementtejä joita Satakunnassa tarvitaan. Jos maan hallitus on halukas ottamaan tällaiset uudet ratkaisut huomioon, niin Satakunnan on ehdottomasti tähän kutsuun vastattava.
Tähän kehitystyöhön pitää lähteä ennakkoluulottomasti. Lehtien palstoilla käytävät keskustelut siitä, kuka on tehnyt asian hyväksi aikaisempina vuosina arvokasta työtä, ei vie asiaa tällä hetkellä eteenpäin, vaan sitoo ajatteluamme näihin vuosikymmeniä sitten tehtyihin päätöksiin. Mielekkäämpää olisi pohtia kuka tekee asialle nyt, tässä hetkessä jotain.
Paljon mieluummin lukisin lehdistä sitä hyvää vuoropuhelua jota käydään yritysten ja oppilaitosten välillä koko ajan. Ja tämän vuoropuhelun lisääminen toisi muassaan positiivisia asioita.
Siis tässäkin – mennään eteenpäin, tunnistetaan se kaikki hyvä, mitä meillä jo tehdään ja jatketaan siitä yhteisellä tahtotilalla niin, että hallinto ja instituutiot eivät ole ratkaisevassa osassa. Tärkeää on, että koulutusta saa laajalti ja laadukkaasti. Ja niin, että se on mielekästä opiskelijalle, että hänellä on aidosti mahdollisuus oppia asioita. Että hän innostuu. Satakunnassa korkeakoulutettujen osuus on edelleen pieni 5,7 %, kun se koko maassa on 10 %, ylempi korkeakoulututkinto nuorissa ikäluokissa alle 35-vuotiailla on Satakunnassa vain 3,2 prosentilla. Mitä enemmän pystymme tarjoamaan myös korkeakouluopintoja, sen parempi maakunnalle ja satakuntalaisille.
—-
En malta olla vielä uusimatta alussa sanomaani: Satakuntaliitto tuottaa valtavasti hyödyllistä tietoa. Kokousmateriaaleista esille on nostettava – ja kokoomusryhmä toivoo, että näitä käsitellään myös kunnissa- vielä seuraavat kokonaisuudet:
Taloussuunnitelmasta toimialojen keskeiset tavoitteet.
Merialuesuunnitelma kokonaisuudessaan, erityisesti sininen kasvu ja meren hyvä tila, mahdollistava vaikutus, visio 2050 jne.
Satakunta-strategia tilannekuva 2020 ja toivottu tulevaisuuskuva 2050 – 20 sivua eli ei liikaa, vaan täyttä asiaa – viisi vaihtoehtoista tulevaisuutta löytyvät sivulta 16.
Saman strategian lopusta löytyvät ne teemat joilla maakuntaamme pitää viedä kohti tulevaa.
Hyvinvoiva ja vetovoimainen maakunta! Vastuullinen ja osaava maakunta!
Näistä kaikista olemme varmasti samaa mieltä.
Kokoomusryhmä toivottaa rauhallista joulua lähipiirissä ja hyvää vuotta 2021.