Yhteinen Pohjois-Satakunta

Kankaanpään kaupunki ja Honkajoen kunta yhdistyvät uudeksi kunnaksi vuoden 2021 alusta alkaen. Kankaanpään Kokoomuksessa tämä nähdään positiivisena alueellisen yhteistyön mahdollisuutena.

 

Muun muassa Hämeenkankaan ja Pohjankankaan GeoPark mahdollistaa matkailun kehittämisen aivan uudella tavalla alueellamme. Yhteistyö ja uusien projektien suunnittelu antaa ennennäkemättömiä mahdollisuuksia kehittää muun muassa ulkoilua ja liikkumista upeissa maisemissa. Myös Koronapandemia on kääntänyt kansalaisten mielenkiinnon kotimaan matkailuun ja tästä kehityksestä koko Pohjois-Satakunnan pitäisi päästä hyötymään. Alueen kuntien panostus matkailuun on ollut kasvussa jo pitkään. Pohjois-Satakuntaa voidaankin kutsua ulkonaliikkujan paratiisiksi.

Kankaanpään ja Honkajoen välinen kantatie 44 mutkittelee taajamien välillä Karvianjoen muotoja seuraillen. Karvianjoen vesialueen mahdollisuudet uuden kunnan alueella luovat myös uusia mahdollisuuksia kehittää kaupungin matkailua esimerkiksi kalastus- ja muuhun virkistyskäyttöön.

Näemme yhdistymisen myös mahdollisuutena alueen yrityksille. Yrityskenttä kaupungissa monimuotoistuu, mikä usein johtaa kiinnostuksen nousuun teollisuuden sijoittumiseen eri alueilla. Kuten tiedämme, ovat teollisuuden työpaikat viime aikoina vähentyneet alueella hälyttävästi. Pohjois-Satakunnassa on tiloja ja tontteja uusille yrityksille, ja uusilllekin aluevaltauksille ja ajatuksille suhtaudutaan meillä myönteisesti.

Kahden kunnan toimintojen yhteensovittamisessa riittää haasteita niin virkamiehille, kuntien työntekijöille kuin kunnalliseen päätöksentekoon. Tämä on Pohjois-Satakunnan kehittämisen näkökulmasta myös tärkeää työtä, sillä samat rakenteelliset ja taloudelliset haasteet koettelevat alueen kuntia.

Me Kokoomuksessa uskomme kuntarajat ylittävän yhteistyön voimaan, niin yrittäjyyden, hyvinvoinnin kuin kunnallisen palvelurakenteen uudistamisessa.

Uudella Kankaanpäällä on edelleen samat velvoitteet toimia alueen keskuksena muita ympäristökuntia unohtamatta, alueen kehitystä määrittää paljolti se, millaisen kaupungin kykenemme luomaan.

Tulevaisuudessa riittää haasteita jatkossakin koko kuntakentässä kautta Suomen. On kyettävä kauaskantoiseen päätöksentekoon yli kunta- ja puoluerajojen jatkossakin. Taloustilanteen edelleen kiristyessä paine kuntaliitoksiin on mukana keskusteluissa myös tulevaisuudessa. Yhteistyössä olemme tässäkin vahvempia, yhteistyössä Pohjois-Satakunta kestää tulevaisuuden haasteet paremmin.

Kankaanpään Kokoomus toivottaa kaikki tervetulleiksi uuteen yhteiseen Kankaanpäähän!

Kategoriat: kirjoitukset_2

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *