Ykkösluokan tekemistä – kysymällä joukkueemme vahvistuu

Usein elämän tärkeisiin päätöksiin tarvitaan oivaltava kysymys. Matkalla kohti kuntavaaleja se on tietysti: ”Lähdetkö Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaaksi?” Lue kirjoituksestamme, miten rohkeus kysyä palkitaan, ja millaisista taustoista ja tavoitteista kaksi raumalaista ehdokasta suuntaavat tuleviin kuntavaaleihin.
Onnea tavoitteiden saavuttamiselle – Teija Sirola, rohkea kysyjä ja Jarno Sarin, yhden elämänsä parhaan päätöksen tekijä!

 

Teija Sirolan ja Jarno Sarinin yhteistyö on alkanut vapaaehtoistyön puolelta, jalkapallokentän laidalta, jo muutamia vuosia sitten. Jarno kuvaa yhteistä tekemistä saumattomana: ”Olen huomannut, että meillä on aika lailla samanlainen arvopohja tai samankaltaisia näkemyksiä asioista. Silloin on ollut helppo tehdä hommia yhdessä.” Teija on toiminut luottamushenkilönä Raumalla jo jonkin tovin, ja tuntee ja tietää tarpeen uusista osaavista henkilöistä hoitamaan yhteisiä asioita: ” Mietin Raumalta ihmisiä, joiden näkisin olevan sellaisia henkilöitä, joihin voisin itse myös äänestäjänä luottaa, ja Jarno on ehdottomasti tällainen ihminen. Joten tuumasta toimeen ja pyysin Jarnoa mukaan ehdolle ja silloin hän vastasi, että on jo pidempään asiaa pohtinut eli taisin olla kysymykseni kanssa liikkeellä juuri oikeaan aikaan.”

Kysyminen kannatti, sillä Jarno oli jo edellisten vaalien aikaan miettinyt politiikkaan mukaan lähtemistä: ”Harkitsin jo edeltävällä kerralla lähtöä mukaan haastamaan sekä itseäni että alueen muita ehdokkaita. Silloin totesin, että aika ei välttämättä riitä tekemään mahdollisia luottamustehtäviä sillä tasolla, jonka itse asetan. Samalla ajattelin, että seuraavalla kerralla lähden mukaan, mikäli joku huomaa minussa potentiaalia viemään alueen asioita eteenpäin. Nyt natsasi.”

Mikä sitten teitä kahta ajaa halu ja tahtotila vaikuttaa asioihin? Annetaan Teijan ”konkarina” vastata ensin: ”Itse lähdin mukaan politiikkaan, koska halusin olla mukana vaikuttamassa siihen miltä kotikaupunkini tulevaisuudessa näyttää ja olla rakentamassa sellaista kaupunkia, jossa omien lastenikin olisi tulevaisuudessa hyvä olla ja asua ja toisaalta omat vanhempani saisivat nauttia eläkepäivistään.”

Saman suuntaiset ovat myös Jarno ajatukset: ”Tahtotilani on kehittää alueen elinvoimaisuutta, hyvinvointia ja kilpailukykyä siten, että ihmisen on hyvä elää Raumalla. Siten, että Rauma on paikka, joka tukee ihmisen onnellisuutta. Ihminen tulee minulle aina ensimmäisenä, melkein kaikki muu on toissijaista.” Molemmat jakavat ajatuksen myös muutoksen tarpeesta. Teija oli asunut jonkin tovin pois paikkakunnalta, ja paluumuuttajana hänen oli helppo havaita, mitä muutoksia Rauma oli jo käynyt läpi ja toisaalta myös se, että lisää muutoksia on välttämätöntä tehdä. Jarno nostaa oman työnsä, yrityskontaktiensa ja vapaaehtoistoimiensa kautta esille luottamuksen tärkeän merkityksen yhteisessä tekemisessä, myös muutoksissa.

 

Onnea raumalaiset, teillä on valittavana kuntavaaliehdokkaiden listalla loistavia ehdokkaita. Rohkeutta kysyä, rohkeutta tarttua haasteisiin – ja tavoitteena kirkkaasti Teijaa lainaten: ”omien toimien kautta mahdollistaa kuntalaisille parhaat ratkaisut ja viedä kaupunkiamme eteenpäin vetovoimaisempana ja elinvoimaisena.”

Kategoriat: kirjoitukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *