Ruoantuotanto Satakunnassa – huoltovarmuutta, työtä ja järkeä päätöksentekoon

Ruoantuotanto ei ole vain maataloutta. Se on huoltovarmuutta, työllisyyttä, yritystoimintaa, verotuloja ja alueellista elinvoimaa. Satakunnassa tämä näkyy konkreettisesti: alkutuotanto, elintarviketeollisuus, logistiikka, kalatalous ja energia muodostavat kokonaisuuden, jonka merkitys korostuu erityisesti epävarmassa maailmassa.

Satakunta on ruokamaakunta

Satakunta on yksi Suomen merkittävimmistä maatalousmaakunnista. Maakunnassa toimii tuhansia alkutuotannon yrityksiä, ja koko ruokaketju työllistää suoraan ja välillisesti suuren joukon ihmisiä. Alkutuotannon vaikutus ulottuu elintarviketeollisuuteen, kuljetuksiin, kauppaan ja palveluihin. Jokainen maatilalla syntyvä euro kertautuu aluetaloudessa. Kun alkutuotanto heikkenee, heikkenee samalla Satakunnan elinvoima.

Huoltovarmuus ei synny itsestään

Huoltovarmuus tarkoittaa kykyä tuottaa ja jakaa ruokaa kaikissa tilanteissa. Se edellyttää kannattavaa alkutuotantoa, toimivia tuotantopanoksia, investointeja ja ennakoitavaa toimintaympäristöä. Huoltovarmuus ei synny kriisitilanteessa, vaan se rakennetaan etukäteen. Paikallinen ruoantuotanto lyhentää toimitusketjuja ja vähentää riippuvuutta tuonnista. Tämä on erityisen tärkeää Satakunnassa, jossa alkutuotanto on keskeinen osa aluetaloutta.

Mitä syömme – ja mitä meidän pitäisi syödä?

Viime vuosina suomalaisten ruokavalio on muuttunut yhä valmisruokapohjaisemmaksi. Samalla kotimaisten raaka-aineiden osuus on vähentynyt. Samaan aikaan Yhdysvalloissa uudet ruokasuositukset korostavat monipuolista ja proteiinipitoista ruokavaliota, tuoreita raaka-aineita ja vähemmän pitkälle prosessoituja elintarvikkeita. Tämä lähestymistapa tukee myös kotimaista ruoantuotantoa: lihaa, kalaa, maitotuotteita ja kotimaisia kasviksia.

Jos ruokapolitiikka ohjaa kulutusta pois kotimaisista raaka-aineista, seuraukset näkyvät lopulta sekä huoltovarmuudessa että työllisyydessä.

Jauhelihapula – varoitusmerkki jo tästä päivästä

Huoltovarmuuden heikkeneminen ei ole enää teoreettinen uhka. Se näkyy jo valitettavasti kaupan hyllyillä. Jauheliha on loppu monesta marketista toistuvasti – myös Satakunnassa. Kotimaisen naudanlihantuotannon määrä ei enää riitä vastaamaan kysyntää, ja tarjontaa joudutaan paikkaamaan tuonnilla. Tilanne ei ole hetkellinen ilmiö, vaan seurausta pitkäaikaisesta kehityksestä. Maitotilojen määrä on vähentynyt, investoinnit ovat jääneet tekemättä ja tuotannon kannattavuus on heikentynyt. Tilanteeseen ei ole luvassa helpotusta lähiaikoina, jos ollenkaan, sillä naudanlihantuotantoa ei voi lisätä nopeasti. Karjakannan kasvattaminen ja navettainvestoinnit vievät vuosia.

Turve – välttämätön osa ruokahuoltoa

Ruoantuotanto ei ole mahdollista ilman toimivia tuotantopanoksia. Yksi niistä on turve – erityisesti kasvu- ja kuiviketurve. Suomalaiset innovaatiot kasvu- ja kuiviketurpeen käytössä ovat ainutlaatuisia, kansanterveyttä edistäviä ja vuosikymmenten kehittelyn tuloksia.

Kuiviketurpeen antibakteerisuus, imukyky ja happamuus ovat olleet keskeinen syy siihen, että Suomi on ollut broilerintuotannossa antibioottivapaa maa. Tämä on merkittävä saavutus eläinten hyvinvoinnin ja ruokaturvallisuuden näkökulmasta. Kotimaista, edullista ja ekologista kuiviketurvetta on käytetty laajasti kaikessa eläintuotannossa.

Kasvuturpeen ansiosta suomalainen kasvihuonetuotanto on maailman huippua. Kasvihuonekurkun keskisato on maailman suurin, jopa kymmenkertainen verrattuna espanjalaiseen tuotantoon. Tomaatin vesijalanjälki on puolestaan 91 kertaa pienempi kuin espanjalaisen tomaatin tuotettua tomaattikiloa kohti. Nämä tulokset perustuvat suomalaisen kasvuturpeen laatuun, osaamiseen ja pitkäjänteiseen kehitystyöhön. Kasvuturvetta on riittänyt myös vientiin, mikä kertoo sen kansainvälisestä kilpailukyvystä.

Turveasiaa pohtiessa on myös ymmärrettävä turveyrittäjän todellisuus. Pelkän kasvu- ja kuiviketurpeen myynnistä saatavat tulot eivät riitä kattamaan turvetuotannon merkittäviä juoksevia kustannuksia. Koneiden ja laitteiden investoinnit ja ylläpito ovat kalliita, samoin pakollisten vesinäytteiden ottaminen. Tästä syystä energiaturpeen nosto on edellytys sille, että koko toiminta – ja samalla kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus – voi jatkua.

Jos energiaturve ajetaan alas, vaarannetaan samalla myös ruokahuollon kannalta välttämätön turvetuotanto.

Turpeen rooli huoltovarmuudessa on noussut laajasti esiin viime päivinä. Olen ollut mukana tekemässä kansalaisaloitetta 16330, jossa esitetään turvetuotannon aseman vahvistamista osana Suomen energia- ja huoltovarmuutta. Aloitteeseen on kertynyt jo yli 32 000 allekirjoitusta, vaikka keräys on ollut käynnissä alle kolme viikkoa. Tämä osoittaa, että ihmiset eri puolilla Suomea ovat nopeasti ja laajasti ymmärtäneet turpeen merkityksen. Satakunnassa on enää vain muutamia turvetuottajia, vaikka hyödynnyttäviä soita ja turvetuotantoalueita olisi vielä jäljellä.

Kalatuotanto – Satakunnan alihyödynnetty huoltovarmuusvaltti

Satakunnassa ruoantuotanto ei ole vain peltoa ja karjaa – se on myös kalaa. Kalastus ja kalankasvatus tuottavat kotimaista proteiinia, työllistävät rannikkoalueilla ja vahvistavat huoltovarmuutta samalla tavalla kuin maatalous. Silti kotimainen kalatuotanto ei vastaa kysyntää. Suomeen tuodaan suuria määriä kalaa ulkomailta, vaikka meillä olisi mahdollisuus lisätä omaa tuotantoa.

Kalatalouden kehitystä rajoittaa osin tarpeellinen ympäristösääntely, mutta myös ylisääntely ja hitaat lupaprosessit. Kalankasvatuksen on oltava ympäristön kannalta kestävää eikä se saa rehevöittää ainutlaatuista Saaristomerta. Samalla on varmistettava, että sääntely on tasapainossa huoltovarmuuden ja kotimaisen tuotannon tavoitteiden kanssa.

Satamaito, Bovaer ja järjen ääni ruoantuotannossa

Satakunnassa toimiva meijeri Satamaito ei ole lähtenyt mukaan ilmastopolitiikan äärikokeiluihin, joissa lehmille syötetään kemikaaleja röyhtäilyjen estämiseksi. Satamaidon tuottajat eivät käytä ruokinnassaan Bovaer-rehua. Tämä on satakuntalaiselle kuluttajalle iloinen asia. Kaikissa maakunnissa ei näin valitettavasti ole.

Olen mukana kansalaisaloitteessa 16739, jossa esitetään Bovaer-rehun käytön kieltämistä Suomessa. EU:ssa selvitellään edelleen Bovaerin mahdollisia haittavaikutuksia ihmisille ja eläimille. Varovaisuusperiaate on siis täysin perusteltu. Aloitteeseen on kertynyt jo yli 11 000 allekirjoitusta, vaikka nimiä on kerätty vasta lyhyen aikaa. Tämä kertoo siitä, että suomalaiset ovat laajasti ymmärtäneet asian merkityksen. Suomen lehmät eivät ratkaise ilmastokysymyksiä, mutta ne ovat ratkaisevia suomalaisen ruokahuollon kannalta. Eläinten ja ihmisten terveys sekä ruokaturvallisuus on asetettava etusijalle.

Ideologia ei saa ohjata maataloutta

Vihreä ideologia ei saa heikentää suomalaista maataloutta eikä vaikeuttaa investointipäätöksiä. Maatalous tarvitsee ennakoitavan toimintaympäristön, realistisen ilmastopolitiikan ja mahdollisuuden investoida. Jos investointeja ei tehdä, tuotanto hiipuu. Ja jos tuotanto hiipuu, huoltovarmuus murenee.

Mitä paikalliset ja maakunnalliset päättäjät voivat tehdä?

Ruoantuotannon vahvistaminen ei ole vain valtion tehtävä. Myös kunnilla ja hyvinvointialueella on käytössään konkreettisia keinoja. Olen tehnyt aluevaltuustossa aloitteen dynaamisen hankintajärjestelmänkäyttöönotosta elintarvikehankinnoissa Satakunnan hyvinvointialueella. Dynaamisessa hankintajärjestelmässä pyritään lisäämään lähiruoan osuutta, tukea pientuottajia, vahvistaa huoltovarmuutta ja lisätä alueellista työllisyyttä.

Ruoantuotanto on strateginen valinta

Ruoantuotanto Satakunnassa on kysymys työpaikoista, investoinneista, alueellisesta elinvoimasta ja kansallisesta turvallisuudesta. Jos haluamme turvata suomalaisten ruokahuollon myös tulevaisuudessa, meidän on uskallettava puolustaa kotimaista tuotantoa. Satakunnan vahvuus on monipuolinen ruoantuotanto. Sen merkitys kasvaa maailmassa, jossa huoltovarmuus ei ole enää abstrakti käsite, vaan konkreettinen realiteetti.

Maria Rautanen

diplomi-insinööri, yrittäjä

kaupunginvaltuutettu Pori

aluevaltuutettu ja maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja Satakunta