Tiedote: Satakunnan Kokoomus peräänkuuluttaa tekoja paremman arjen puolesta – aluevaaliohjelma julkaistu
Satakunnan Kokoomuksen piirihallitus on hyväksynyt piirijärjestön ohjelman huhtikuun aluevaaleihin, otsikkonaan ”Tekoja paremman arjen puolesta”. Satakunnan Kokoomuksen ohjelmatyöryhmää on johtanut kansanedustaja ja aluevaltuutettu Mari Kaunistola. Satakunnan Kokoomuksen piirihallitus hyväksyi tammikuun lopulla aluevaaliohjelman yksimielisesti, puheenjohtajansa Jarkko Stenforsin johdolla.
– Kokoomus tahtoo edistää yhteistyötä yksityisten ja julkisten palvelujen välillä, toteaa Satakunnan Kokoomuksen puheenjohtaja Jarkko Stenfors.
– Olemme koko ajan peräänkuuluttaneet, että tärkeintä ovat laadukkaat palvelut, eikä se, kuka on palveluiden tuottaja. Useasti yksityisten sosiaali- ja terveysalan yritysten tuottamat palvelut ovat laadukkaampia kuin hyvinvointialueen omat palvelut, jatkaa Stenfors.
– Aluevaaliohjelmassamme korostamme sitä, että arvostamme paitsi yrityksiä, myös järjestöjen ja vapaaehtoisten sekä omaishoitajien tekemää tärkeää työtä, linjaa Stenfors.
Aluevaaliohjelmassa Satakunnan Kokoomus korostaa erityisesti palveluiden laatua ja hyvän johtajuuden merkitystä. Piirijärjestö katsoo, että aluevaaleissa on kyse perusasioista: terveydestä, turvallisuudesta sekä vastuullisesta taloudesta. Satakunnan Kokoomus vaatii, että ihmisten on saatava hyviä, laadukkaita palveluita sekä hyvää, oikeanlaista hoitoa oikeaan aikaan.
– Hyvä ja osallistava johtajuus on ensiarvoisen tärkeää hyvinvointialueen toiminnassa. Haluamme Satakunnan kokoomuksessa rakentaa hyvinvointialuetta, jossa henkilöstö voi hyvin ja ihmiset saavat tarvitsemiaan palveluja. Tämä vaatii jatkuvaa kehittämistä sekä rohkeita ja innovatiivisia ratkaisuja, sanoo ohjelmatyöryhmän puheenjohtaja ja kansanedustaja Mari Kaunistola.
– Tärkeintä on kehittää hyvinvointialuetta ihminen edellä. Tämä lähtökohta näkyy myös aluevaaliohjelmassamme. Meidän on tehtävä töitä paremman terveyden, talouden ja turvallisuuden puolesta, päättää kansanedustaja Kaunistola.
Ohjelman valmisteluun osallistui yli 30 kokoomuslaista eri puolilta Satakuntaa. Työryhmän sihteerinä toimi piirin koordinaattori Nea Tarvainen. Ohjelmatyöryhmä asetti alatyöryhmiä eri teemoille. Lasten ja nuorten asioiden osuutta valmisteli Juha Joutsenlahden alatyöryhmä, aikuisten palvelujen osuutta Johanna Siitarin alatyöryhmä, ikäihmisten palvelujen osuutta Taru Anttilan alatyöryhmä, sairaalapalvelujen osuutta Mari Kaunistolan johtama alatyöryhmä, pelastuspalvelujen osuutta Kari Hannuksen alatyöryhmä sekä yrittäjyyden ja digitaalisuuden osuutta Nita Vallimäen alatyöryhmä.
LISÄTIETOJA:
Jarkko Stenfors, Satakunnan Kokoomuksen puheenjohtaja
p. 050 385 1912
jaolsten@gmail.com
Mari Kaunistola, kansanedustaja ja aluevaltuutettu, Satakunnan Kokoomuksen ohjelmatyöryhmän puheenjohtaja
p. 050 304 2079
mari.kaunistola@eduskunta.fi
Antti Ahonen, Satakunnan Kokoomuksen toiminnanjohtaja
p. 044 535 9400
antti.ahonen@kokoomus.fi
ALLA, OHESSA:
Aluevaaliohjelman teksti
LINKKI ALUEVAALIOHJELMAAN ISSUU.COM -PALVELUSSA: https://issuu.com/satakunnankokoomus/docs/satakunnan_kokoomuksen_aluevaaliohjelma_2025
Tekoja paremman arjen puolesta – Satakunnan Kokoomuksen aluevaaliohjelma
Johdanto
Aluevaaleissa on kyse jokaiselle tärkeistä asioista – terveydestä, turvallisuudesta ja taloudesta.
Ensi vaalikaudella päähuomion kohteena ovat resurssien jako, talouden tasapainottamisen jatkaminen ja toiminnan tehostaminen niin, että ihmiset saavat oikeanlaista hoitoa oikeaan aikaan. Tässä muun muassa yksityisen ja kolmannen sektorin osallistaminen sekä innovatiivisten ratkaisujen etsiminen ovat avainasemassa. Me emme rakasta seiniä – palvelut voivat olla liikkuvia ja joustavia, tuoden avun lähelle ihmistä. Tärkeintä on, että palveluja saa silloin, kun niitä tarvitsee. Maakuntavero ei kuulu keinovalikoimaamme, sillä emme halua kiristää suomalaisten työn verotusta entisestään.
Selkeä työnjako kuntien ja hyvinvointialueen välillä auttaa paitsi terveyden ja toimintakyvyn edistämisessä, myös niiden välisen yhteistyön suunnittelussa. Meille etusijalla on ihminen, niin hyvinvointialueen työntekijänä kuin asiakkaana. Haluamme rakentaa hyvinvointialuetta, jossa henkilöstö voi hyvin ja jossa ihmiset saavat tarvitsemiaan palveluja.
Keskeistä toimivan ja tehokkaan hyvinvointialueen luomiseksi on, että kuuntelemme ja osallistamme niitä henkilöitä, joille palvelut tuotetaan. Me Satakunnan kokoomuksessa kehitämme hyvinvointialuetta suurella sydämellä, ihminen edellä.
Satakunta ansaitsee parempaa johtajuutta
- Hyvinvointialueen johtamisen tulee olla avointa, osallistavaa ja toisia kunnioittavaa.
- Etsitään uusia rekrytoinnin muotoja yhteistyössä muiden toimijoiden, kuten kuntien kanssa.
- Huolehditaan, että hyvinvointialue panostaa osaamisen kehittämiseen ja työhyvinvointiin – kyse on arvovalinnasta.
- Selkeytetään palveluprosesseja niin, että ne pohjautuvat asiakkaiden tarpeisiin.
- Tuodaan vaikuttavuuden arviointi osaksi palveluiden kehittämistä.
- Kehitetään työskentelyä luoden esimerkiksi tiimityömalleja, joissa asiakkaan tarpeet ovat etusijalla.
- Varmistetaan houkuttelevat työehdot, työnkuva ja työyhteisö.
Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus. Perheet ensin!
- Kehitetään koulupsykologien, perhetyöntekijöiden ja ankkuritoiminnan palveluja vastaamaan paremmin lasten, nuorten ja perheiden tarpeisiin.
- Pilotoidaan Painonhallintatalo-malli Satakunnassa, perustuen HUS:n kehittämään ja käytössä olevaan malliin.
- Turvataan mielenterveyspalvelujen helppo saatavuus ja panostetaan ennaltaehkäisevään toimintaan, kuten päihdevalistukseen ja nuorten tukemiseen.
- Varmistetaan, että Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmassaan toteuttama terapiatakuu toteutuu Satakunnassa tehokkaasti ja vaikuttavasti.
- Tuodaan perhetyöntekijät lähemmäs lapsia sijoittamalla heidät kouluihin osaksi arjen tukea.
Uudistamme Satakuntaa rohkeasti
- Turvataan palveluiden saavutettavuus monipuolisin toimenpitein.
- Otetaan omalääkärimalli käyttöön osana palvelurakennetta.
- Toteutetaan ennaltaehkäiseviä toimia ja kehitetään palveluja systemaattisesti.
- Lisätään yksityisten palveluntuottajien ja kolmannen sektorin roolia sekä vapaaehtoistyön hyödyntämistä.
- Vahvistetaan hyvinvoinnin edistämistä yhteistyössä kuntien kanssa. Panostetaan kannustavaan elämäntapaohjaukseen.
- Huomioidaan hyvinvointialueen asukkaiden erilaiset digitaidot ja mukautetaan palveluita ikärakenteiden mukaan.
- Varmistetaan sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisvaltainen saatavuus.
- Turvataan laadukas ja kestävä omaishoito vahvistamalla omaishoitajien tukipalveluja ja jaksamista.
- Varmistetaan kehitysvammaisten itsenäinen asuminen ja turvataan työtoiminnan jatkuvuus oikeudenmukaisella korvauksella.
Koko Satakunnassa on taattava turvallinen ikääntyminen
- Tehdään Satakunnasta turvallinen ja houkutteleva paikka ikääntyä.
- Varmistetaan arvokas ikääntyminen ja huomioidaan ikäihmisten tarpeet paremmin palveluiden suunnittelussa.
- Huolehditaan senioreiden säännöllisistä terveystarkastuksista ja palvelutarpeen kartoituksista.
- Kehitetään palvelutarpeen arviointia painottaen iäkkäiden mielipiteitä ja elämäntilanteita.
- Vahvistetaan vanhusneuvostojen roolia ja panostetaan edustajien valintaan.
- Tehdään yhteistyötä kuntien kanssa ennaltaehkäisevien toimintojen, kuten yhteisöllisten kokoontumispaikkojen, luomiseksi.
- Perustetaan Satakuntaan geriatrian professuuri ja kehitetään tutkimustoimintaa.
- Puututaan ikäihmisten yksinäisyyteen ja vahvistetaan osallisuutta.
- Vaaditaan rahoitusmallin uudistamista niin, että alueen erityispiirteet otetaan huomioon.
Kattava sairaanhoito Satakunnassa
- Panostetaan laajan päivystyksen sairaalan toimivuuteen ja kehittämiseen – Satakunnasta tulee löytyä jatkossakin sairaala, jossa voidaan synnyttää ja hoitaa potilaita 24/7.
- Kehitetään opetussairaalatoimintaa ja huolehditaan sen laadukkaasta toteutuksesta.
- Edistetään yhteistyötä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä.
- Vahvistetaan perusterveydenhuoltoa erikoissairaanhoidon perustana.
Satakunnasta vahva turvallisuusmaakunta
- Taataan palo- ja pelastustoimen nopeus ja tehokkuus koko maakunnan alueella.
- Vaaditaan Pelastusopiston pelastajakoulutuksen järjestämistä Satakuntaan.
- Varmistetaan sopimuspalokuntien toimintaedellytykset, kuten sopimuskorvaukset, nuorisotyön kehittäminen ja kaluston kunnossapito.
- Ylläpidetään riittävän tiheää paloasemaverkkoa.
- Korostetaan yksityisten ensihoitoyksiköiden merkitystä palvelujen täydentäjinä.
- Sisällytetään turvallisuuskasvatus koulujen oppiaineisiin.
Yhteistyö on voimaa – hyvät palvelut yhteistyöllä yritysten kanssa
- Edistetään yhteistyötä yksityisen ja julkisen palvelun välillä, korostaen laadukkaan ja oikea-aikaisen hoidon merkitystä.
- Hyödynnetään digitalisaatiota ja ICT-ratkaisuja kustannustehokkuuden ja palvelujen laadun parantamiseksi.
- Tehostetaan kilpailutusprosesseja, kustannuslaskentaa ja tiedonhallintaa.
- Arvostetaan järjestöjen ja yhdistysten tekemää tärkeää työtä.
Me teemme työtä koko Satakunnassa. Talouden, terveyden ja turvallisuuden puolesta.