Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi

Satakunnan Kokoomus

  • Tervetuloa
  • Meistä
  • Ajankohtaista
  • Vaalit
  • Tapahtumat
  • Ota yhteyttäLaajenna
    • Piirihallitus
    • Piiritoimisto
    • Kansanedustajat
    • Kansanedustajien avustajat
    • Paikallisyhdistykset
  • Materiaalipankki
  • HyvinvointialueLaajenna
    • Toimielimet
    • Meistä – Aluevaltuustoryhmä
Satakunnan Kokoomus
Yleinen

Yritysmyönteistä politiikkaa kuntiin

1.10.20241.10.2024 Lukuaika 2 Minuuttia

Viimeisimpien valtiovarainministeriön ennusteiden mukaan Suomi on vihdoin toipumassa taantumasta. Taantuma onkin vaivannut täällä pitkään ja aiheuttanut talouden supistumisen lisäksi myös henkistä lamaantumista. Rahaa ei ole uskallettu käyttää yrityksissä investointeihin eivätkä yksityishenkilötkään ole uskaltaneet kuluttaa rahaa kuin välttämättömimpiin asioihin. Onko kyseessä ollut varovaisuus tai pelko, vai yksinkertaisesti apatia?

Muualta Suomesta kuuluu jo positiivisia viestejä muun muassa rakennusalan elpymisestä, mutta Satakunnassa synkkyys tuntuu vielä syvenevän ja konkurssien uhka on vahvasti ilmassa.

Osa tätä apatiaa on hallituksen syyttäminen kaikesta. Se on usein kuitenkin vain tekosyy olla tekemättä itse tärkeitä päätöksiä tai rohkeita valintoja. Niin yksilöt, kunnat kuin hyvinvointialueetkin luovat oman tulevaisuutensa omilla valinnoillaan.

Kokoomuksella on tärkeä rooli

Kokoomuksella on tärkeä tehtävä markkinatalouden, yksilön vastuun ja yrittäjyyden edistäjänä kuntien päätöksenteossa. Erityisesti peräänkuulutankin nyt yrittäjiä lähtemään ehdokkaaksi kuntavaaleihin. Yrittäjillä on kyky nähdä liiketoiminnan mahdollisuuksia ja luoda uutta. Sitä ajattelua tarvitaan kuntien – ja miksei myös hyvinvointialueen päätöksentekoon. Jos kunnan luottamusjohto on yrittäjyyshenkinen, se näkyy myös operatiivisessa johdossa.

Hyvinvoivat ja menestyvät yritykset ovat elinvoimaisen kunnan merkki. Yritykset luovat työpaikkoja ja tuovat verotuloja kunnalle. Sote-asioiden siirryttyä hyvinvointialueiden hoidettavaksi, kuntien tärkeimpiä tehtäviä on juuri elinvoimasta huolehtiminen.

Asenne ratkaisee

Kunnalla on suuret mahdollisuudet vaikuttaa alueensa yritystoiminnan kehittymiseen. Päättäjien asenteilla on ratkaiseva merkitys. Nähdäänkö yritykset juuri tällaisena kasvun ja kehityksen mahdollistajana, jolloin aktiivisesti pyritään luomaan edellytyksiä yritystoiminnan syntymiselle ja kehitykselle, vai järjestetäänkö kaikki toiminta ja toimeliaisuus kunnan omana palveluntuotantona verorahoilla?

Pienillä eleillä ja asenteilla on suuri merkitys. Jokaisen päätöksen kohdalla pitäisi aidosti arvioida yritysvaikutukset ja pohtia, miten positiiviset vaikutukset pystyttäisiin maksimoimaan. Kunnalla on paljon mahdollisuuksia luoda erilaisia tilaisuuksia yritystoiminnan kehittymiselle, jos vain ollaan liikkeellä oikealla asenteella. Hankinnat, kaavoitus ja erilaiset lupaprosessit ovat hyviä esimerkkejä kuntien käytännöistä, joissa yritysmyönteisyys tai -vastaisuus voi näkyä hyvin konkreettisesti.

Lisää yritysmyönteisiä päättäjiä

Juuri siksi kuntiin tarvitaan päättäjiä, jotka ymmärtävät yritysten arvon ja pystyvät näkemään luovasti monenlaisia mahdollisuuksia, joita voitaisiin tarjota yritysten toteutettaviksi ja luoda uutta yritystoimintaa. Pienistäkin yrityksistä voi ajan myötä tulla vaikka mitä.

Satakunta on yrittäjyysmaakunta. Olemme olleet kärkisijoilla Suomen Yrittäjien vuosittain tekemässä yritysbarometrissä, mutta häviämme Pohjanmaalle yksinkertaisesti yritysten määrässä. Satakunnassa voisi olla paljon enemmän yrityksiä, jos kunnissa päätöksenteon ilmapiiri olisi avoimempi yrittäjyydelle ja yritysten menestykselle.

Pidetään siis huoli, että kevään kunta- ja aluevaaleissa ehdokkaaksi lähtee yrittäjämyönteisiä ihmisiä – ja myös yrittäjiä.

Hanna Tuominen
Satakunnan Kokoomuksen piirihallituksen jäsen
Eurajoen Kokoomuksen varapuheenjohtaja
Yrittäjä

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Tiedote: Antti Pekola on eronnut puolueesta
SeuraavaJatka
Kokoomuksen ja KD:n aluehallitusryhmä: SOTE-keskusten lääkäripalvelut paranevat

Kokoomus.fi uutisia

  • Hallitus tukee hyvinvointialueita onnistumaan tehtävässään – luvassa uusia keinoja erilaisten alueiden tukemiseen
  • Opposition hallituskritiikissä ei ole pohjaa eikä johdonmukaisuutta
  • Petteri Orpon puhe puoluevaltuustossa 7.6.2025
  • Velkahuoli heräsi keskustalla ja SDP:llä vasta, kun valta vaihtui
  • Yksityinen ja julkinen rinnakkain – Varhaiskasvatuksen palveluseteli lisää perheiden valinnanvapautta 

Verkkouutiset.fi

  • Saab kehittää hyvin nopeasti miehittämättömän AWACS-koneen
  • Vaikutusvaltaiset keskuspankkiirit: Dollarin valta-asema on horjumassa
  • Uusi velkajarru pakottaa tiukkaan talouslinjaan
  • Antti Häkkänen: Venäjä muodostaa kasvavan ja pitkäkestoisen uhan
  • VU:n kysely: Kaikki paitsi vasemmistoliitto sitoutuvat Naton uusiin puolustusmenoihin

Seuraa meitä

Facebook Instagram

© 2025 Satakunnan Kokoomus

Vieritä ylös
  • Tervetuloa
  • Meistä
  • Ajankohtaista
  • Vaalit
  • Tapahtumat
  • Ota yhteyttä
    • Piirihallitus
    • Piiritoimisto
    • Kansanedustajat
    • Kansanedustajien avustajat
    • Paikallisyhdistykset
  • Materiaalipankki
  • Hyvinvointialue
    • Toimielimet
    • Meistä – Aluevaltuustoryhmä
Haku