Sivistynyttäkö keskustelua?
Tervehdys!
Onkohan Suomi ollut jo aikoinaan kovin tautialtista seutua, sillä meille on vakiintunut puhekieleen vastaavat ilmaisut, kuten ”Terve!”, ”Tervehdys!”, ”Tervetuloa”, ”Terveisiä!” ja niin edelleen. Saksankielen ”Gesundheit!”-sanonnan, eli suomeksi käännettynä ”Terveydeksi!”, käyttö on kuitenkin dramaattisesti vähentynyt. Enää ei julkiaivastajille toivotakaan terveyttä, vaan pinkaistaan pisaroita karkuun hippulat vinkuen. Yritysmaailman viestintään, etenkin sähköpostiviestien loppuun on tänä vuonna vakiintunut toivotus: ”Stay Healthy!”. Se on yksi osoitus siitä, että huolimatta siitä millä puolilla pöytää istutaan, halutaan toiselle kuitenkin lopulta vain hyvää. Ja tänä vuonna etenkin sitä terveyttä.
Suomalaisessa politiikassa ollaan kuitenkin menossa päinvastaiseen suuntaan. Kun ennen valtaosa asioista ratkaistiin hyvällä yhteistyöllä, tahdikkaalla käyttäytymisellä ja neuvotelluilla kompromisseilla, saatiin aikaan kilpailukykyinen, sivistynyt ja hyvinvoiva Suomi. Tämän aikakauden hedelmiä poimimme yhä edelleen, muttemme kauaa. Keskustelun polarisoituessa osapuolet ovat vetäytyneet kauemmas keskeltä omiin nurkkauksiinsa. Äärilaidoista tehdään äärimmäisiä avauksia, joka taas saa aikaan mielensä pahoittamista ja vastapuolen äärireaktioita. Toisaalta Kokoomus on jätetty kompromisseineen ja sivistyneine keskusteluineen yksin keskelle seuraamaan niskat kipeinä vallitsevaa loanheiton tennisottelua. Enää ei kotimaisessa politiikassa ole päivänselvää, kirjoittavatko kansanedustajat toisilleen ”stay healthy – pysy terveenä!”. Ja jos kirjoittavat, tuskin tätä tarkoittavat.
Hyvänä esimerkkinä demokratian, tahdikkaan käyttäytymisen ja sivistyksen murenemisesta on Vasemmistoliiton Anna Kontulan kirjoitukset siitä, että Kokoomuspuolue olisi vastuussa vuoden 1918 sisällissodan kansanmurhasta. Mahtaako edustaja Kontula tietää, että Kokoomus perustettiin vasta kyseisen sisällissodan jälkeen? Jo silloin oli selvää, että muun muassa luokkaerot ja kansallisen sivistyksen taso olivat syinä jännitteille. Näitä jännitteitä osaltaan ratkaisemaan perustettiin Kokoomus, jonka peruskysymyksiä olivat, ja ovat edelleen koko kansakunnan sivistys ja kaikkien tasapuoliset mahdollisuudet koulunkäyntiin ja elämässä pärjäämiseen.
Muutosta nykyiseen polarisoituneeseen ja sivistymättömään keskusteluun tarvitaan, ja ihan meitä kaikkia sen muutoksen taakse! Kuten kokoomustaustainen Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö totesi marraskuussa 2016, kun tilastokeskuksen maavertailut julkaistiin:
”Oho! Olemme näköjään maailman kärkeä liki kaikessa. Peilistäsi näet tekijän.”