Kansanedustaja Matias Marttisen kuukausikirje – joulukuu 2019
Hyvät Satakunnan Kokoomuksen jäsenet,
Eduskuntatyö tältä vuodelta päättyi tänään. Viimeinen viikko kului budjettikäsittelyn ja al-Holin välikysymyksen parissa. Viikko oli itselleni myös henkilökohtaisesti erityisen merkittävä. Julkaisimme yhdessä lakimies, OTM Juho Mäki-Lohiluoman kanssa kirjan 10 teesiä modernille oikeistolle.
Eduskunnan työviikko budjetin parissa
Eduskunta hyväksyi tällä viikolla valtion ensi vuoden talousarvion. Hallituspuolueiden edustajat seisoivat hallituksen esityksen takana. Budjetti hyväksyttiin siis hallituksen tahdon mukaan.
Kuten olemme todenneet aiemminkin, budjetti on vastuuton ja on rakennettu hiekan päälle. Valtion menot kasvavat ensi vuonna yli miljardilla eurolla, mutta menojen kattaminen on jäänyt puolitiehen. Hallitus kiristää verotusta sadoilla miljoonilla ja valtion omaisuutta myydään vaalilupausten kattamiseksi. Hallitus tavoittelee korkeaa työllisyysastetta, mutta konkreettiset keinot uupuvat. Toimien valmistelu on siirretty kolmikannalle ja on epätodennäköistä, että kolmikanta pystyy esittämään sellaisia toimia, joilla työllisyys kohenee. Talouspolitiikan linja on kokonaisuudessaan vastuuton.
Valtiovarainministeriö ennusti viime keväänä julkisen talouden alijäämäksi vuodelle 2023 1,6 miljardia euroa. Uusimpien ennusteiden valossa tuo luku on kaksinkertaistunut. Tuoreen ennusteen mukaan alijäämä on noussut 3,3 miljardiin. Hallituksen keskeiset talouspolitiikan tavoitteet, julkisen talouden tasapaino vuonna 2023 ja 75 % työllisyysaste, eivät toteudu nykyisellä politiikalla.
Kokoomuksen esittämään vastuullisen taloudenpidon vaihtoehtobudjettiin voi tutustua Kokoomuksen nettisivuilla.
10 teesiä modernille oikeistolle
Torstai oli minulle iso päivä. Julkaisin ensimmäisen kirjani yhdessä oikeustieteen maisteri Juho Mäki-Lohiluoman kanssa. Julkaisutilaisuus oli Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa. Tilaisuudessa kommenttipuheenvuorot pitivät Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä ja vasemmistoliiton kansanedustaja Merja Kyllönen.
10 teesiä modernille oikeistolle käsittelee yhteiskunnallista muutosta ja puoluekentän murrosta kotimaisena ja eurooppalaisena ilmiönä. Vastaamme siihen, miten maltillisen oikeiston ja kokoomuksen tulisi reagoida näihin muutoksiin. Käsittelemme lisäksi Kokoomuksen uudistamista 2020-luvun puolueeksi.
Kirja on saanut huomiota myös valtakunnan mediassa:
https://yle.fi/uutiset/3-11121746
https://www.verkkouutiset.fi/kokoomuskaksikko-pelkaa-etta-ukkoutuminen-tuhoaa-puolueen/
Kovakantisen voi tilata laittamalla sähköpostia osoitteeseen sini.ruohonen@toivoajatuspaja.fi. Kirjasta veloitetaan 5 euron postikulut.
Kirja on myös luettavissa sähköisesti
Aika rauhoittua jouluun
Vaalikauden ensimmäiset valtiopäivät ovat nyt eduskunnassa takana. Tiiviin vuoden jälkeen on aika hiljentyä joulunviettoon.
Olen vielä huomenna lauantaina Raumalla ja Porissa jouluglögien merkeissä. Olet lämpimästi tervetullut tapaamaan minua glögilasin ääressä huomenna seuraavasti:
La 21.12.
klo 10.30-11.30 Rauman tori
klo 12.30-13.30 Pori, Petras Cafen alakerta (Yrjönkatu 11)
Toivottavasti näemme huomenna!
Toivotan sinulle rauhallista joulua ja menestystä vuodelle 2020!
Matias Marttinen, kansanedustajasi