Satakunnan Kokoomus: Hallituksen vastuuton työllisyyspolitiikka jättää jälkensä myös Satakuntaan

 

 

 

TIEDOTE 23.11.2019 – JULKAISUVAPAA HETI

 

 

 

Satakunnan Kokoomus:

Hallituksen vastuuton työllisyyspolitiikka jättää jälkensä myös Satakuntaan

 

 

Satakunnan Kokoomuksen Eurassa lauantaina, 23. marraskuuta kokoontunut piirikokous suomii kannanotossaan Antti Rinteen (sd.) hallituksen työllisyyspolitiikkaa. Satakunnan Kokoomuksen mukaan hallitus on jättänyt kunnat ahdinkoon työllisyystoimia lykätessään.

– Hallitus on siirtänyt päätöksentekoa käytännössä vuodella eteenpäin. Yhtään työllisyystointa, jolle jonkinnäköinen vaikutus- ja vaikuttavuusarviointi olisi pystytty antamaan, ei vielä ole. Tämä vaikeuttaa tilannetta myös Satakunnassa, toteaa Satakunnan Kokoomuksen piirikokous kannanotossaan.

ELY-keskuksen viimeisimmän raportin mukaan työttömyysprosentti Satakunnassa on 9,0 %. Työttömien määrä on kasvanut vuoden takaisesta lähes kahdella prosentilla. Kunnat kamppailevat paitsi heikentyvien verotulojen, myös kasvavien menojen kanssa.

– Tilanne on ajanut monet satakuntalaiskunnat hankalaan tilanteeseen. Alati pienenevä ahkerien työtä tekevien joukko joutuu rahoittamaan yhä suuremman maksutaakan. Veroprosenttia on tänäkin syksynä korotettu jo Eurassa ja Raumalla. Myös useissa muissa Satakunnan kunnissa on ollut veronkorotuspaineita, linjaa Satakunnan Kokoomuksen piirihallituksen jäsen Jaakko Aromaa.

Satakunnan Kokoomus pitää tilannetta kestämättömänä kuntien selviytymiselle. Se kehottaa Rinteen hallitusta ryhtymään pikaisesti toimiin työllisyysasteen nostamiseksi.

– Satakunta kärsii pahasta kohtaanto-ongelmasta. Meillä on sekä työttömiä työnhakijoita, että sellaisia työnantajia, joiden on hankala löytää osaavaa työvoimaa. Lainsäädännöllisin toimin tulisikin hakea lisää joustoa työmarkkinoille. Satakunnassa on paljon pieniä työnantajia, joiden riski palkata itselleen työntekijöitä on nykyisellään aivan liian suuri. Työllisyystoimilla ei ole missään nimessä varaa odottaa ensi vuoteen – työ on aloitettava heti, jatkaa piirihallituksen jäsen Jaakko Aromaa.

 

 

Lisätietoja:

Jaakko Aromaa

piirihallituksen jäsen, Satakunnan Kokoomus

jaakko.aromaa@eduskunta.fi

 

 

Satu Hatanpää

puheenjohtaja, Satakunnan Kokoomus

p. 040 5870339

satu.hatanpaa@dnainternet.net

 

 

Antti Ahonen, toiminnanjohtaja

p. 044 5359400

antti.ahonen@kokoomus.fi

Kategoriat: kirjoitukset, Uutiset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *